Monilla internetin keskustelupalstoilla olen huomannut monien, noin 12-15 vuotiaiden tyttöjen viestejä, joissa he surkuttelevat omaa rumuuttaan, läskeyttään, tyhmyyttään jne... Eivätkö nämä tyypit, jotka haukkuvat itseään täysillä, tosiaan näe itsessään mitään hyvää? Tarvitseeko jokaisen olla kaunis, laiha, fiksu ja suosittu? Eikö kavereiden ja perheen hyväksyntä riitä? Täytyykö olla oikeasti joku, sellainen, jonka "kaikki" tuntevat, ja jota "kaikki" ihailevat? Tapani mukaan taisin taas heittää vähän aiheen ohi...

Eli siis onko oman itsensä hyväksyminen todellakin niin vaikeaa? Ja jos on jotain vammoja asenteessa itsensä suhteen, ne voi korjata. Ne vammat eivät parane päivässä, eivätkä viikossa, siihen menee aikaa, mutta lopulta se onnistuu, kun vaan jaksaa yrittää.

Olen itse ollut aina melko hyväksyväinen itselleni. Viime syksynä sain kuitenkin lyhytaikaisen vítutusflunssan, eli silloin mä olin niin typerä, läski, ällöttävä... Mutta se flunssa meni ohi ja mä olin taas oma ihana itseni. Ehkä enemmänkin ihana kuin ennen. Mä tajusin, etten mä henkilökohtaisesti tarvitse jokaisen maailman ihmisen hyväksyntää, riittää mulle ainakin, että mun perhe, ystävät ja kaverit, ja varsinkin minä itse, hyväksyvät minut sellaisenaan. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun osaa olla sinut itsensä kanssa. Ei enää tule ryvettyä iltoja suklaata mussuttaen omassa itsesäälissä, vaan voi keskittyä muihin asioihin ilman, että jossain mielen perukoissa soi koko ajan ääni "Hyi, että mä inhoon mua. Hyi, että mä olen läski. Miksen mä voi olla niiin kaunis kuin muut luokkakaverini? Kukaan ei pidä musta, kun oon näin tyhmä ja ruma,".

Hyväksytkö sinä itsesi? Oletko sinä ihana vai täysin tyhmä, omasta mielestäsi?