torstai, 4. lokakuu 2007

Tauko blogin päivittelyssä.

Joo, ei oikein meinaa tekstit onnistua tällä hetkellä, ja muutenkin koulun takia koneella oleiluun jää aikaa 75% vähemmän kuin kesällä ja alkusyksystä. Joten unohdan nyt tän blogini hetkeksi ja katson sitten taas kun on enemmän aikaa. Saattaa olla, että jopa lopetan tän blogin ja aloitan uuden joskus tulevaisuudessa.

Heihei ja mahtavaa syksyä teille kaikille blogini lukijoille! :)
- Juuli

maanantai, 24. syyskuu 2007

Kiva maailma.

En ole vähään aikaan kirjoitellut. Aiheita mulla pyörii mielessä ja valmistelen sen tekstin jo valmiiksi päässäni joskus kun yritän saada unta, mutta kun yritän kirjoittaa sen tänne, niin ei tuu mitään. Joten saatte nyt vaan lukea tämmösen pikku jutun. :)

Elämä on vaihteeksi tosi jees. :D Koulussa menee ok, luokkalaiset on kivoja, mua ei koulussa enää kiusata, viikot menee kovaa vauhtia eteenpäin, kun on niin paljon tekemistä, kotona menee hyvin... Kaikkeen tähän vaikuttaa varmaan mun parantunut asenne tähän maailmaan. Mä olen saanut lisää rohkeutta ja olen sinut itseni kanssa. En enää edes nolostu ihan kamalasti, jos satun vähän mokaamaan. Elämä on kivaa! :)

Kertokaa tekin, mitä teille kuuluu. Toivottavasti pelkkää hyvää teillekin. :)

sunnuntai, 26. elokuu 2007

Miksi? Miksi juuri nyt?


Mulla oli elämä kutakuinkin tasapainossa. Siinä meni kauan, että mä sain muokattua asenteeni sellaiseksi, että mitkään pikkuasiat eivät mun mielenrauhaani häirinneet. En välittänyt pienistä virnistelyistä, naurahduksista, sormella osoitteluista. Koulu alkoi todella mukavasti, siinä ei valittamista. Kaikki tuntui olevan hyvin.

Miksi? Miksi juuri nyt, kun mä nautin elämästä, tunsin, että mulla on asiat hyvin? Miksi piti tapahtua jotain sellaista, jonka täytyi romahduttaa mun jokseenkin täydellinen maailma? Mun isosiskoni kertoi, että sen miesystävä (molemmat jo aikuisia) oli joku ilta myöhään juuri ja juuri saanut tuotua mun isoveljen (18-vuotias) meille kotiin, niin päissään mun veljeni oli ollut. Meillä ei juoda alkoholia. Vanhempani ja isoveljeni juovat joskus saunassa kaljaa, mutta ei muuten.

Joillekin saattaa olla tavallista, että sisarukset juo ja ehkä sinä itsekin. Mulle vaan oli suuri järkytys kuulla, että veljeni oli ollut näin pahassa kunnossa. :( Se on yksinäinen, meillä ei käy ketään sen kavereita (se käy iltalukiota, jossa ei edes tapaa paljoakaan tyyppejä), eikä se pahemmin ole etsinyt itselleen seuraa. Mä toivon, että se ei ala juomaan pahemmin ja että se etsisi itselleen (hyvää) seuraa, ettei se olisi niin yksinäinen ja alkaisi tehdä ties mitä.

Noh, nyt lopetan tämän murehtimiseni ja ryhdistäydyn. Ei asiat murehtimalla parane. Mutta silti, mä olen jotenkin pettynyt.

keskiviikko, 1. elokuu 2007

Minä olen ihana.


Monilla internetin keskustelupalstoilla olen huomannut monien, noin 12-15 vuotiaiden tyttöjen viestejä, joissa he surkuttelevat omaa rumuuttaan, läskeyttään, tyhmyyttään jne... Eivätkö nämä tyypit, jotka haukkuvat itseään täysillä, tosiaan näe itsessään mitään hyvää? Tarvitseeko jokaisen olla kaunis, laiha, fiksu ja suosittu? Eikö kavereiden ja perheen hyväksyntä riitä? Täytyykö olla oikeasti joku, sellainen, jonka "kaikki" tuntevat, ja jota "kaikki" ihailevat? Tapani mukaan taisin taas heittää vähän aiheen ohi...

Eli siis onko oman itsensä hyväksyminen todellakin niin vaikeaa? Ja jos on jotain vammoja asenteessa itsensä suhteen, ne voi korjata. Ne vammat eivät parane päivässä, eivätkä viikossa, siihen menee aikaa, mutta lopulta se onnistuu, kun vaan jaksaa yrittää.

Olen itse ollut aina melko hyväksyväinen itselleni. Viime syksynä sain kuitenkin lyhytaikaisen vítutusflunssan, eli silloin mä olin niin typerä, läski, ällöttävä... Mutta se flunssa meni ohi ja mä olin taas oma ihana itseni. Ehkä enemmänkin ihana kuin ennen. Mä tajusin, etten mä henkilökohtaisesti tarvitse jokaisen maailman ihmisen hyväksyntää, riittää mulle ainakin, että mun perhe, ystävät ja kaverit, ja varsinkin minä itse, hyväksyvät minut sellaisenaan. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun osaa olla sinut itsensä kanssa. Ei enää tule ryvettyä iltoja suklaata mussuttaen omassa itsesäälissä, vaan voi keskittyä muihin asioihin ilman, että jossain mielen perukoissa soi koko ajan ääni "Hyi, että mä inhoon mua. Hyi, että mä olen läski. Miksen mä voi olla niiin kaunis kuin muut luokkakaverini? Kukaan ei pidä musta, kun oon näin tyhmä ja ruma,".

Hyväksytkö sinä itsesi? Oletko sinä ihana vai täysin tyhmä, omasta mielestäsi?

keskiviikko, 25. heinäkuu 2007

Tulevaisuus.


Tulevaisuus. Se kuulostaa jotenkin kaukaiselta. Vaikka ei se ole. Koko ajanhan me elämme menneisyyden tulevaisuutta. Miten oudosti sanottu. :D Mutta siis. Jos nyt ajatellaan tulevaisuutta käsitteenä, joka tarkoittaa tästä hetkestä noin 10 vuoden jälkeistä aikaa.

Silloin olen 23-vuotias. Olen käynyt lukion ja päässyt ylioppilaaksi. Olen aloittanut graafisen alan opinnot. Asun kerrostalossa/rivitalokin käy poikaystäväni kanssa. Kun me molemmat ollaan saatu opinnot päätökseen ja työpaikat saatu, muutetaan pieneen omakotitaloon. Mennään naimisiin sitten, kun siltä tuntuu. Joskus kolmekymppisenä tahdon kaksi lasta. Tyttöjä molemmat, tai tyttö ja poika. :D Heh.

Nojoo. Mä luulisin, että toi mun "tulevaisuudenkuva" saattaa toteutuakin. Mä en ole kovin kunnianhimoinen. Mulle riittä tollanen perin tavallinen elämä.

Millaisena te näette tulevaisuutenne? Mitä siihen kuuluu? Nyt siis keskustelua aiheesta tulevaisuus. :D