Kävin äsken kirjastossa, joka on koulurakennuksen vieressä. Koulun pihassa on katos, jossa nyt hillui muutama yläastelainen poika. Eivät ne mitään sanoneet kun menin kirjastolle, mutta sitten kun lähdin kirjastolta ja ohitin ne pojat pyöräillen, ne repes kauheeseen nauruun. Eikä se ollut hauskaa ja nättiä naurua, kaukana siitä.

Kyllä mä tiedän, että mä olen ylipainoinen. Kyllä mä tiedän, että mä en ole mikään Miss Suomi. Mutta sitä mä en tiedä, miks jotkut pojat osaa olla niin paskoja. En tiedä yhtään tyttöä, joka naurais mun ulkonäölle. Mutta jotkut pojat tekee niin. Se ei ole kivaa, ei ollenkaan.

Mua ei huvittais mennä syksyllä kouluun. Siellä on kaikkia niitä poikia, jotka naureskelee mulle (ja myös monille muille). Mutta silti mä tahdon mennä kouluun, näyttää että mä en välitä mistään typeristä pikkupojista ja niiden ylityperistä jutuista. Se vaan sattuu muhun, vaikka en mä sitä kellekkään näytä. Ei ne ehkä tarkoita loukata tyhmillä jutuillaan, ehkä vaan nähdä miten toinen reagoi siihen kiusaan. Mutta silti.