Saanko esitellä, tässä teille höpäjää äitin ja isin pikku lellikki. Äiti ja isä on aina hoitaneet melkein kaiken meidän talossa; ruuat, tiskit, siivoilut, pyykit jne. Nyt äiti on kuitenkin alkanut vähän laittaan mullekin töitä, mä saan nykyisin ladata ja tyhjentää tiskikoneen, imuroida, kattaa pöydän, pyyhkiä pölyjä, kääriä pyykkiä, pestä pyykkiä... Nojoo, mä oon laiska, enkä kovin usein tarjoa apuani kotiaskareissa. Mutta on vähän alkanut tuntuun, että mun pitäisi alkaa tarjoon apua enemmän ja tehdä asioita ilman, että tarvii pyytää. Äiti ja isä on usein työpäivän jälkeen enemmän ja vähemmän poikki.

Mun tarvii vaan vihjasta äitille, että "Hei tota mun on vähän nälkä... Mä voisin ottaa muutaman voileivän..." * hymy *. Käännyn ympäri ja menen omaan huoneeseen lukeen. Kohta äiti koputtaa oveen. "Tässä sulle vähän välipalaa." "Oi kiitti!". Lautasella on voileipiä, kurkku-, tomaatti- ja omenasiivuja, raejuustoa, mehua tai kaakaoo...

Mä tiedän, että mä passautan mun vanhempia liikaa, mutta siitä tavasta on vaikea päästä irti. Mä yritän nykyään koko ajan tehdä itse enemmän omat välipalani ja siivota huoneeni ilman pyyntöä jne.

Kun mä sanon kaupassa "Voitasko ostaa mulle uus paita ja rintsikat ja toppi ja sukat?" niin se onnistuu "Joo, ostetaan vaan. Katso nyt sopivat sitten." "Nää on hyvät, nää vaan maksaa vähän..." "No, jos ne kerran on hyvät, niin ei se hinta niin sitten. Otetaan ne."

Ne on mulle liian kilttejä usein. Mä olen meidän perheen viidestä sisaruksesta nuorin, kai sekin vähän vaikuttaa... Mun kolme sisarusta asuu jo omissa kodeissaan ja yks täytti just 18 vuotta. Sellasta.